Ok, nyt alkaa olla ahdasta. Ainoa hyvä asento on vaakatasossa vasemmalla kyljellä hyvin aseteltuna. Sohvalla istuskelu ja mukava tv:n katselukin on haavetta vaan. Suorastaan vituttaa. Kroppani haluan takaisin, mielellään kohtuuvauhdilla. Mutta tuskinpa se ihan kauheita tuskia aiheuttaa, imetys nopeuttaa kuulemma palautumista. Mua on peloteltu ja varoteltu jne ja neuvoja ja ohjeita suorastaan sataa joka suunnasta. Vittu mä mikään idiootti ole joka ei tajua mitään. Ei mulla ole ennakkokäsityksiä mistään ruusuisesta arjesta joihin sitten petyn kun tuleekin vaikeaa. Olen aika avoimin mielin liikkellä tässä ja mitä tahansa voi tulla. Tää on ollut aika pitkä matka psyykkeelle ja nyt alkaa olla kropallekin. Mut en saa valittaa kun pilaan muidenkin päivän. Metukkatanko otsassa ei osoita laskeutumisen merkkejä ainakaan heti. Olen koittanut pohtia jonkin verta miksi mua lähes aina vituttaa tai kitistyttää tjsp. Tapa se on eikä muuta. Mutta sitten jos mua vituttaa jotkut ihan oikeatkin asiat niin ei niistä pysty sanomaan kun en haluaisi kitistä aina. Sitten ne kasaantuu ja kasaantuu. Kyllä mua moni oikeakin asia vaivaa mut ne hukkuu vitutukseen tai väsymykseen.  Olematon parisuhde/sosiaalinen elämäkin vituttaa. Parisuhteen määritelmä ei varmaan ole kaksi nimeä samassa vuokrasopimuspaperissa, paitsi ehkä jossain Kelassa. Mut mitä vittua mä valitan kun kaikkihan on oikeasti hyvin?