Megaturhautuminen päällä, ei oo mitenkää päin hyvä olla. Liian pitkä hyvä olo oliki liian hyvää ollaksee totta. Mua ei huvittas nähä ketään, haluisin vaan nysviä omassa nurkassa omassa seurassa ja sitähän mä teenki koko ajan mut silti se ei miellytä. Pitäs löytää joku pointti siihen et siitä tulis kivaa. Mitää en oo saanu aikaseks,kun ei huvita tehdä ja silti haluisin tehdä. Aamusin ei huvita mennä töihin eikä edes nousta sängystä, se torkun painaminen on vaan niin ihanaa. Kaipaisin nyt jotain räjäyttävää ku vituttaa tää nysvätys. En mä enää oikein edes käy missää, harvemmin. Viime keväänä luuhasin rantapuistossa pussikaljalla riittämiin seki on nähty, eikä se yksin oo mukavaa. Äiti meinas pyörtyä ku kerroin sille mun mustikkareissusta. Se oli uskonu että mä en enää ikinä avaa silmiä metsään päin, enkä ala ajatella vaan liihottelen jossain kaupunkilaisunelmassa enkä osaa käydä paskahuussissa enkä hakata halkoja tai mitään "maalaista". Se oli uskonu myös että se ei ikinä saa mua enää metsäreissuille keräämään mitään. Mutta kun kesällä käytiin keräämässä ne nokkoset huomasin miten hemmetin hyvä mieli siitä tuli. Haluisin mökille mutta se paikka karmii mua. Nyt on kova tekemisen puute mut ei huvita. Jos menis sänkyy kattoo telkkaria ku tiiän et sit on treffit nukkumatin kans tossa tunnin sisällä. No..se ei paljoo haittaa ku ei tarvii aamulla nousta. Mut mitä lähemmäs lauantaita mennään, sitä hitaaammin aika kulkee. Luulen että lauantai on jotain ihan hirveetä, sitä varmaa kattoo kelloa viiden minuutin välein ja on ihan polte persiissä et kohta pääsee ja sitte on niin vitun hyvä olla että pää räjähtää.