Parisuhde nyppii mua taas ihan vitusti.. Koska väistämättä toisen asiat stressaa muakin. Vituttaa ettei toinen ole valmis näkemään minkäännäköstä vaivaa hoitaa omia asioitaan ja ne tuskin hoituu itsestäänkään. Mun varaan on turha laskea mitään. Yleinen selkärangattomuus velvollisuuksia kohtaan, mut eihän ne mitään velvollisuuksia ole?  Mä en jäkätä mielestäni turhasta vaan koitan vähän potkia että asiat tulis hoidettua, mutta turhaan. Vaadin parisuhteessa paljon mutta ne ei ole mitään ylitsepääsemättömiä vaatimuksia, vaan pienellä vaivannäöllä toteutettavissa. Mä en ole mikään lemmikki, eli kun asiat on vähän sinnepäin, niin meikä on tyytyväinen. Mä oon aina joutunu kilpailemaan huomiosta tietokoneen kanssa ja yleensä käy niin että kone voittaa 6-0. Olen suhteessa mutta elän sen ulkopuolella sitten loppuenlopuksi... ja siinä vaiheessa otan hatkat. Enkä mä tätä osaa sanoa ääneen koska mua raivostuttaa niin vitusti että siitä ei tule muuta ku huutamista kurkku suorana. Ajattelin että mä en jaksa nähdä vaivaa enää minkään asian eteen, enkä tee toisen hyväks yhtään mitään. Mä en jaksa eikä mua kiinnosta. Liikaa vaadittu tehdä sapuskat ja käydä kaupassa ja huomioida toista.