Tosi outo fiilis, tämä sumuinen olo ei ole samanlaista kuin yleensä syksyisin. Paljon raskaampaa, totaalisempaa. Tuntuu että olen erkaantunut ihmisistä, ja muut ovat tosi outoja. En oikein enää puhu kenenkään kanssa, enkä oikein haluakaan. Ei jaksa paljoa kiinnostaa. Mistään ei jaksa innostua, työmotivaatio on nolla ja tuntuu että kaikki työkaveritkin ovat omituisia ja kireitä. Mutta ehkä se kaikki johtuu vain minusta. En ole kovin positiivinen ollut moneen viikkoon. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat kaatavan maailman päälle. Se on sellasta väsymysraivoa ettei oikein tiedä tuleeko itku vai raivo vai molemmat. Tuntuu että juhannuksena mun pää lykättiin paksuun sumuun ja siellä se on pysynyt. Sitä on vaikea selittää. Todella merkittävä pala mun elämästä puuttuu nyt. Vaikka ei oltukaan läheisiä, en mä silti ikinä unohtanut. Kaikennäköstä on tullut ilmi jälkikäteen ja se tekee mun olon vaan paskemmaksi. Tuntuu että pää halkeaa. Puhelin ei edelleenkään vastaa.