Olis mukavaa jos elämä olis muutaki kun pelkkää suorittamista ja suorittamista ja sitä lisää. Ja sitte luin yhden kirjottuksen joka käsitteli lapsia ja huomasin että oon miettiny ihan samoja asioita. Eli jos sulla on joku hyvä kaveri ja se saa muksun niin sen jälkeen siitä tulee sellanen mamma, eikä mistään muusta enää puhuta kun niistä muksuista ja lässytetään kuinka ihania ne on ja blaablaa. Noh tottakai muksut on ilonen asia mutta mua ei hirveesti kiinnosta, koska en ymmärrä sellasta. Ja ne joilla niitä lapsia on voi keskenään jauhaa niistä lapsen kehitysvaiheista ja muista kivoista jutuista. Arvostan jos joku osaa ajatella ja kertoa muutakin ku tuputtaa niitä lastenjuttuja, olla oma itsensä ettei tapahdu sitä lällyyntymistä. No ehkä mä ymmärrän tota sekoamista jonkin verran koska mun nupissa himmenee heti jos joku kantaa mun eteen kissanpennun. Ehkä toi on vaan sen merkki että mun ei edes kannata ajatella muksuja piiitkiin aikoihin. No en mä edes halua vielä ajatella. Noh en mä ole mikään äidillinen tapaus joka lellii lapset pilalle.