Tuntuu jotenki häkkiinsuljetulta,vaikkakin paremmalta.
Enää en ajattele ihmisiä jonkin aatteen edustajina,vaan jokaista yksilönä.
Se vaikeuttaa elämää entisestään,ihmisiä ja erilaisuutta on liikaa
Edes saman aatteen edustajat ei enää näytä mun silmissä samalta.
Mietin taas niitä vastaantulijoita,pidän niistä.
Olen sössiny ihmissuhteet olemalla ilkeä,olen sössiny lukion laiskuudella.
Motivaatio ei riitä tulevaisuuden suunnitteluun.
En ajatellu eläväni näin pitkälle,joskus kauan sitten suunnittelin lopettavani elämän,
kun vastuu ja pelo kasvaa liian suureksi.
Ei siihen ollu mitään syytä,siis oikeaa syytä.
Vaikka mikään ei oikeestaan ole tarpeeksi hyvä syy.
Sekin sitoutumispelko johtuu ehkä mun omasta käytöksestä.
Olen aiheuttanu liian pahan olon mulle tärkeille ihmisille,
ja vaan siksi että ei ollut muuta mahdollisuutta kun nurkka tuli vastaan.
Ahdistus olisi kasvanut liikaa.
En tahdo tuottaa muille pahaa oloa,siks pysyn erossa muista oman käytökseni vuoksi.
Vaikka olishan sitä joskus kiva,jos joku olisi lähellä.
Liian monimutkasta.