Ajatukset ei pysy oikein kasassa. Kummaa miten jonkun ihmisen/ihmisten näkeminen monen vuoden takaa saa kummallisen olon. Riippuen tietysti siitä millasessa elämäntilanteessa olen ollut sillon mutta voin sanoa että suurin osa on ollu ihan varsinaista paskaa yläasteen jälkeen,paitsi nyt parina vuonna helpotti. Näin kuvia lukioaikasista jutuista ja tutuista. Heti alkoi vituttaa ja tuli tunne että päätä puristaa ja muistin paljon asioita joiden olemassaolon olin ehtiny unohtaa. Kyrpii että kaikki vanhat ajatusmallit alkaa tunkea päähän. Kirjaimellisesti ahdisti vitusti tieto siitä että maailma on olemassa ja siitä kuinka helvetisti paskaa se sisältää. Olis sillon tehny mieli eliminoida kaikki. Oli jotenki sellasta irrallista ja kylmää. Ja jotkut ihmiset kantaa mulle kaunaa vieläkin mun käytöksestä, jota en osannu selittää. Mikään ei vaan tuntunu koskaan oikealta. Sitä on turha enää yrittää korjata koska ne ihmiset ei halua olla mun kanssa missään tekemisissä. Nyt just tuntuu paskalta. Olis pakko saada kynä ja paperia kuten joskus sillon. Ihan ku olis vaan lakassu paskan maton alle ja nyt se sitten löyty O_o Ihan ku tätä  tänhetkistä elämää ei olis eikä tätä hetkeä, helvetin epätodellista. Ajatus vaan virtaa hyi. Melkein pää halkes tunnepurkauksesta kun kuulin biisin: Diary of Dreams- She and Her Darkness