Olis kiva jos pääsis kattomaan omaa elämäänsä jonku toisen näkökulmasta. Mä ainaki olen omalle elämälleni sokea. En nää asioita ja jos rupeen niitä kelaamaan niin pää hajoo. En saa mitään selkeyttä. Onhan paskoja kausia ollu ennenkin, mutta näin hirveetä paskaa ei ole koskaan ollu. Luulin että menis ohi mut ei. On vaan se ainanen tyhjä fiilis. Joo vittu angst. Kesäki on tulossa mut ei lohduta. Oli pitkään hyvä olla tai no ylipirtee ja sellanen. Ja sitte takas sänkyy makaamaa. Ei tule hevonpersettä. Pidän itteeni vaan mulkkuna ihmisenä. Tässä on kyllä jotain tuttua fiilistä siltä ajalta kun olin lukiossa. Mistä kaikki lähti? Oon ehkä enemmän hukassa kun koskaan ennen. Pitää päästä takas tielle. Olis kiva löytää elämäänsä jotain pysyvää mikä koskee kaikkea työpaikasta kouluun ja ihmissuhteisiin. Löytäminen suht helppoa, ylläpitäminen vaikeeta. Kun tulee tunne että jämähtää ja sitten tulee ahdistus. Pitää ensin miettiä kuka mä oikein olen.