Nyt on kesä menny,ja helteet.Sataa vettä ja syksy saapuu.Elämä on tasaantunu.Kaikki ympärillä olevat ihmiset saa raivon partaalle.Ehkä mä vaan olen erakkoluonne.Ylä-asteen massasekoilut on vaihtunu kadoksiss olevaan identiteettiin ja inhoon muita ihmisiä kohtaan.Kuka minä olen?.Enää ei ole kivaa.Mä en ole mitään,tavallinen joka kokee itsensä sisältä erilaiseksi.Kukapa ei tuntis että ajatukset olis erikoisia kun kukaan ei voi lukea ajatuksia,ja matkia niitä.Tarve kuulua johonkin.Rakkauden pelkuri.Ihmisinho,ei rakkautta toiseen.Miten rakastaa maapallon paskinta ja kierointa olentoa.Raha tekee sen kaiken.Jokaisella on heikkous josta myisi vaikka äitinsä.Kauneutta on ,mutta sisältä ne on kaikki ihmisiä.Mäkin olen.Ihminen välittää vaan itsestään,kai se on jokin luonnonlaki.Ei ne eläimetkään mieti että "hei,miten kaverin käy?"
Mä näin Sidistä unta (lukenu liikaa sitä kirjaa).Mä en uskaltanu puhua sille kun pelkäsin että saan siltä turpaani.Se etsi sohvaa johon se vois käydä pitkäksee.Sit sillä oli putkikassi täynnä sarjakuvia,eikä se tienny kenen ne oli.Se kysy multa,ihmettelin kun se puhu suomea.Sanoin sille siitä.Tuijotin sitä ja mietin onks tää totta.Se huomas ja me revettii yhtäaikaa.Se oli kivaa.Naurettii vaan koko ajan.
Kaikki muistot tuntuu tosi kaukasilta,se viattomuus on kaukana.Okei ehkä mä olen viattomampi kun mun kaverit,mut se lapsuuden viattomuus.Ehkä tää on todellisuus.Mä en halua muistella.Nyt ei kiinnosta mikään.Olla olematon.Olispa säkkipimeetä ja hiljasta.Voispa muistin pyyhkiä.Mä en muistele tai halua muistella kesää muutama vuos sitte.
Mulla on pakko olla joku heikkous riippuvuuksien suhteen.Tupakka se ei ole,eikä alkoholi,se on joku muu.En lähde leikkimään tulella.En halua kouluun,koska siellä PITÄÄ tehdä.