Pari päivää ajatukset on ollu sekasin ku mikäkii.  Mietin elämääni ja sitä miks en oo tyytyväinen tai jotain. Mä vaan odotan koko ajan että olen valmis. Mutta valmis mihin? Arkeen? Eihän elämässä voi olla ikinä valmis!! Mä vaan tunnen koko ajan että mun pitäis olla valmis, turhauttaa hirveesti. Vai venaanko että mun elämällä on varma ja vakaa pohja? Mikään ei ikinä ole varmaa. Ja mikä sen määrittää onko jokin varmaa, tunneko? Mä en halua elää niin että 40 vuotta joka päivä on samanlainen ja kituutan siinä vaan ja kaikki ajatukset surkastuu!!! Sellanen tunne on ollu että voisin muuttaa johonki korpeen ilman puhelinta ja telkkaria, vois keskittyä johonkin muuhun iänikuiseen suorittamiseen. Nii just sitä se on mun elämä sitä vitun suorittamista jota teen pakonomasesti koska mut on opetettu siihen että kaikki pitää ansaita. En pääse tunnollisuudesta eroon. Sit luulin että pääsin eroon kaikesta vanhasta mut ei. Paska tulvii pään sisään vuosienki takaa. Puhelin pois kaikki pois ihmiset pois, ja kaikki vaan pyörii päässä inho ja kaikki sellanen ihmisiä kohtaan. Ahdistaa jo sekin että tietää maailman olevan olemassa ja ihmisten. Ihmiset ovat tämän maailman syöpä  Pitäs vaan löytää ja kaivaa se mistä kaikki lähti joskus...ymh Nyt mua vaan vituttaa ihmisten ahneus O_o