Maanantaina,tiistaina,
jokaisena päivän tuntina,
maailma on avoinna.
Ja se odottaa.

Tänään ei jaksa.Sellanen päivä ettei halua nähdä ketää,eikä kuulla mitää.
Korvatulpat ja lyijylaatikko äänieristyksellä kiitos!
Tuntuu ettei ikinä mikään riitä.
Enkä mä muutu koskaan muiden ihmisten suhteen.
Ohikulkijat on kivoja,koska niitä ei tunne,eikä ne tiedä mitään.
Jotenki vieraalle ihmiselle on helppo puhua.
Koska ne ei pysty käyttämään mun heikkouksia hyväksi kuten tutut ihmiset.
Eihän ne tee niin,mutta silti pelkään.
Vaikka tuntisi vain neljä ihmistä,maailma on silti liian pieni.
Vapaus on ihana asia,vaikka joskus joutuu tekemään typeriä asioita.
Jämähtäminen ahdistaa.
Jostain syystä en ole ikinä ymmärtäny ihmisiä jotka istuu vuorokauden ympäri
toisissaan kiinni neljän seinän sisällä.Siinä omassa idyllissään,kun elämä on ihanaa.
Ja vapaaehtosesti tappaa itsenäisen elämän.
Muuten ei ole mitään vikaa mutta kun se pitää tehdä ennenkun täyttää 20.
Nuori on vaan kerran elämässään.
Tai ehken ymmärrä kun en ole itse nyhjäävää tyyppiä.
Päässä alkaisi soida jos ei ikinä olisi omaa tilaa.
Yksikseen on kiva nyhjätä,kukaan ei häiritse.
Toisaalta olisin valmis muuttamaan kommuuniin.
Kun asioilla on kaksi puolta.Vaikeeta.