Vanne puristaa päätäni jatkuvasti.Päätä särkee.En ole itkeny
elämässäni näin paljoa putkeen sitte Juhan kotiinlähdön jälkee joitain
vuosia takaperin.Ja nyt en tiedä syytä edes.Ei ole edes mitään
kaduttavaa,enkä ole edes surullinen mistään,tai vihanen.Olo on
sekainen,ja samaan aikaan helpottunu.Ehkä liittyy viime
kesään.Kuulostaa kliseeltä mutta jotain minussa alko kuolla,jokin
piirre,mulle ominainen.
Minusta tuli jotain sellasta mitä en ole.Kun tarpeeks kauan tukehduttaa
itsessään jotain omasta toimestaan tai olosuhteiden pakosta,Alkaa jopa
uskoa siihen paskaan mitä ajattelee.Mutta heräsin kertaheitolla
siitä,mut kuka tai mikä mut herätti?Tajusin ettei tarvitse olla mitään
muuta,kuin se mitä olen..Mietin myös mennyttä vuotta 2004 ja mietin
samalla mitä hemmettiä oikein ajattelin.Eihän siinä näy mitään
järkeä.Olin ilkeä,olin päättänyt niin.Ettei kukaan enää hypi mun
silmille tai mikään enää satuttaisi.Ettei kehenkään saisi
luottaa,vaikka yleensä tulen toimeen kaikkien kanssa,vaikka oli joitain
ihmisiä joista en pitänyt.Kaikista ei voi pitää.Se oli väärin ja kävi
itseäni vastaan.Ei elämän kuulu olla ihanaa koko aikaa.
Ja missä vaiheessa aloin välittää mitä muut musta ajattelee?Satukin sano että ajattelen ihan liikaa.Voi olla.
Muut saa elää kuten tähänki asti ja voin jatkaa ns.puhtaalta pöydältä.
Viime viikonloppuna tuntui että kaikki on kuten ennenki,mut tiedän
ettei ole.Mikään ei ole toisaalta ennallaa,koska on kulunu paljon
aikaa.Liian paljon,että asiat vois olla ennallaa.Mut toivon että
mokani eivät vaikuta liikaa tähän elämään.Mut pitää katsoa eteenpäin.
Mut tämän kaiken siitä saa kun luulee ettei ihmiset arvosta jos on oma itsensä.
tiistai, 21. kesäkuu 2005
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.