Nukuttas,mut ei sitä enää nukkumaa käydä.
Meni eilen kauan nukahtaessa kun taas sellanen ihmeellinen ahdistus tuli.
Tuntuu jotenkin että kaikki mennyt aika ja siihen liittyvät muistot ovat häipymässä pikkuhiljaa.
En oikein muista enää Vierumäkeen liittyviä asioita,enkä niitä juttuja mitä siellä on tapahtunut.
Kai se vaikuttaa ettei pitkään aikaan ole käynyt katselemassa paikkoja.
Ainahan mä tarviin jonkun virikkeen muistamiseen.
Se tuntuu jotenkin kaukaselta paikalta ja ajalta.
Enkä tiedä enää niistä ihmisistäkään mitään.
Se ahdistaa ettei muista vaikka yrittäis,mielikuvasta tulee vaan sotkua.
Oonhan mä päässy eteenpäin elämässä,mutta koulu on kesken.
Niin kauan kun se on kesken mä en voi asettua pysyvästi.
Tai tuntuu että mikään ei ole pysyvää.
On rauhatonta.