Äääh,nousin vasta äsken sängystä ja vieläkii väsyttää. Vaik eilen en valvonukkaa ku puolee yöhön. Eilinen oli niin kumma päivä ja paska olo kaikesta puskee päälle tänään. Eilen kun avasin oven niin ihan kuin matto olis vedetty alta. Oli kummaa nähdä pitkästä aikaa. Mutta nyt ei tehnyt vaikeeta, mietin miks musta ei tunnu yhtään miltään. Pelkästään hämmentyneeltä. Oon silti niin pahoillani kaikesta. Siitä että mä unohdin. Se tekee pahaa kun tietää että toinen välittää. Miks ihmiset on niin helppo unohtaa? Mut kokonaan mä en unohda koskaan. En lakkaa välittämästä vaikka kipinä oliskin hävinny. Yritin puhua mut ei siitä mitään tullut. En pystynyt selittämään mitään asioita enkä perustelemaan mitään. Ainoa asia minkä sain sanotuksi oli että haluan elämässäni eteenpäin. Luulen että tämä oli tässä nyt eikä me enää puhuta koskaan. Olis pakko raahautua ulos piristymään, mut tekee vaikeeta nousta sängystä. En halua ku nukkua. Menis tää paska jo pois. Mites sitten syksyllä kun jo nyt on vaikee olla. En edes halua tietää.