Viime yö menikin sitten valvoessa kokonaan. Kävelin Jyränköön neljän aikoihin nukkumaan tai yrittämään. Siellä oli Villen kämppä missä ainakin oli hiljaista. Joku oli tehnyt rautatiesillalle lyhdyn pienestä tuikusta joka paloi vielä. Aurinko paistoi punaisen hehkuisena Jyrängön takana kaukaisiin metsiin puiden latvoihin. Olispa ollut kamera, mutta sitä mä en unohda. Yleensä noihin aikoihin tulee oltua ulkona vaan kännissä kävelemässä himaan jostain kapakasta. Mikä vääryys! Jos ei jatkossa uni tule niin tiedän mihin meen. Koitin nukkua mutta ei siitä tullut mitään, sydän hakkas kuin pikajuoksijalla ja koko kroppaan sattui. Hartiat ja niska ovat ihan jumissa. Tiedän että se meinaa sitä että olen levännyt liian vähän vapaa-aikanani jolloin en ole töissä ja yöunet ovat työpäivien välissä jääneet vähäisiksi. Jatkuva suorittaminen. Ja siinä vaiheessa kun kroppa käy ylikierroksilla ja unta ei enää saa on turha yrittää levätä. Sitä tekemistä ja suorittamista jatkaa simahtamiseen asti kun ei enää yksinkertaisesti jaksa. Kummaa tänään ei ole väsyttänyt mutta joka paikkaa särkee ja raajat painavat tonnin. Toivottavasti saan unta, koitan levätä koska tämä on ihan perseestä. Mun on vaan vaikea olla pitkiä aikoja tekemättä mitään, alkaa turhauttaa ja jotain on pakko näprätä.